torstai 11. elokuuta 2011

Suomen vakuudet: ”Emme pelastu, jos Eurooppa raunioina”

velkasaneeraus vai holhous

Hei Korkman,
eikö tuo Kreikan tilanne ole paremminkin menossa holhoukseen kuin velkasaneeraukseen?
Kysymyksessä taitaa kuitenkin loppujen lopuksi olla samasta syystä kuin Norjan veriteossa ja Lontoon mellakoissa = ihmiset ovat läpeensä kyllästyneet tappamiseen perustuvaan politiikkaan.
Suomen vakuudet: ”Emme pelastu, jos Eurooppa raunioina” — Uusi Suomi




Suomen vakuudet: ”Emme pelastu, jos Eurooppa raunioina”

Julkaistu: 7:21
Kuuntele juttu

Kuva: EVA
Kuva
Sixten Korkman.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman ihmettelee Suomen Kreikka-lainaa vastaaan vaatimien vakuuksien saamaa suurta painoarvoa kotimaisessa keskustelussa.
Korkman sanoi Ylen A-studiossa ymmärtävänsä sen, että saamiset halutaan turvata, mutta vakuuksien asema on ylikorostunut.
- Tulee mielikuva, että jos koko Eurooppa olisi raunioina, me yhä vaatisimme että vakuudet meillä on. Ei ne vakuudet meitä pelasta, jos koko Eurooppa ajautuu suureen ahdinkoon, Korkman sanoi.
Korkmanin mielestä periaatteessa kaikkien sitoumuksia tehneiden EU-maiden pitäisi saada vakuudet, jos ne luvataan Suomelle.
- Ei se mahdotonta ole. Sen konkreettinen sisältö on sitten eri asia.
Korkmanin mielestä vakuusasia on kuitenkin vain yksi yksityiskohta kokonaisuudessa.
Jenni Tamminen
Jenni Tamminen


Kyse on verorahoista ja niiden laillisesta käytöstä

Vakuudet on vain osa kokonaisuutta,johon sisältyy kummallisuus,rahoittaa muiden itsenäisten valtioiden,pankkien ja sijoitajien toimintaa.Eurooppa halusi antaa velalla mailmalle kuvan,vauraasta talousalueesta.Näin ei käynyt velat muuttui syömäveloiksi ja hallinnon etuisuuksien paisuttamiseksi.Veloille ei ollut teollista katetta.Vapaakauppa ja tullittomuus sai aikaan suuren tuhon länsimaissa.

Niinpä

Korkmankin on tietoinen siitä että Kreikasta ei ikinä takaisin maksua tule.Kreikan velka on jo ny niin suuri että BKT:ta menee pelkkiin korkoihin 30% sellaisesta velasta ei selviä millään.Eikä Kreikka ole ennenkään velkojaan maksanut.Käsittämätöntä kommunismia......

Mutta täytyyhän meidän nyt voida luottaa

pääministeriin ja valtionvarainministeriin, että kuta enemmän me santsaamme...eiku satsatsasaamme kreikkalaisillekin, sitä enemmin heillä on varaa törsäta ja että sen on "hyvä diili" ja ehottoman parasta heil...eiku meille!

Nyt jo kauhistellaan Ranskankin korkoja

EU:n johdolla on hirveä kiire tehdä pelastuspaketteja ja EKP:llä kiire ostella pankeilta roskalainapapereita. Tämä kaikki on vain Saksan ja Ranskan pankkien pelastamista, niin pitkään kuin mahdollista. Kaikki tietävät, että maita ei nyt ole nyt tarkoituskaan pelastaa, vaan veromnaksajien rahoja vain siirretään suoraan pankkeille.
Loppujen lopuksi kupla puhkeaa, mutta onhan edes Saksan ja Ranskan pankit pelatettu.
EU on jaettava pohjois- ja etelä-EU:ksi. Mutten tästä ei tule koskaan toimivaa yhteisöä. Ranska voisi olla etelä-EU:n johtaja ja Saksa pohjois-EU:n. Sama jako on tehtävä eurolle.

Aah, "todella yllättävää"

Eihän se voi olla millään mahdollista että emme pelastu!?! Jyrki ja Juttahan on täysin meille vakuuttanut että aivan "fantastiset ja varmat vakkudet", sekä "Suomen satsaus EU kriisiin ehdottomast takaavat meille turvatun tulevaisuuden"!
Itseasiassahan Double-J (Jyrki/Jutta) vakuuttavat että kuta enemmin he vievät Suomen tauita kriisiin, sitä kannattavampaa se meille on!

Jos

Jos Kreikka menee konkurssiin ja kaikilla EU-mailla on vakuudet, kuka toimii pesänselvittäjänä? On siinä selvittäjällä touhua pitää Kreikka kuitenkin toiminnassa. “Korkmanin mielestä periaatteessa kaikkien sitoumuksia tehneiden EU-maiden pitäisi saada vakuudet, jos ne luvataan Suomelle.”

Arvoisa Sixten Korkman- ei näin ja mitä vakuuksiin tulee...

Ongelma: Kun eurobondien todellinen korko ei seuraa lopullisen rahoituskohteen riskiä. "Väärin tahallaan arvioidusta riskistä aiheutuvan korkoeron" maksaa suomalainen veronmaksaja osaltaan...
Ratkaisu: Eurobondien sijaan EMU sääntöjä noudattamattomat maat on ohjattava lähtökohtaisesti euron ulkopuolelle asteittain, ellei sovittuja sääntöjä noudateta.
Perustelu: Tästä syntyy markkinoiden kaipaamaa ennustettavuutta euromaiden talouksiin. Tämä pitää olla edellytys että edes harkitaan näiden ulos jäävien maiden yhteisvastuullista auttamista.

Korkman ihmettelee

Korkman ei ilmeisesti ole seurannut puoluejohtajien lausumia kun ihmettelee vakuuksien saamaa suurta huomiota.
Se oli Jutta Urpilainen, joka vaati vakuuksia, tai oikeammin hän puhui takuuksista vaalikeskustelussa.
Selvää on ollut asiasta jotain tajuaville, ettei mitään vakuuksia tule.

Saa taas sensuroida 145 kerran!

Kumpi se maailmalle onkaan tärkeämpää?
Pelastetaan 4-5 juutalaissuvun gigapankkikonsernia, vai pannaan tosiaan Eurooppa raunioiksi? Pankki on vain pankki ja raha selluloosaa, jossa väriaineita. Mikä osapuoli siitä hyötyy?

Vakuuksien vaatiminen on vai keino saada Kreikka tekemään jotain

Suomen vakuusvaatimukset on keväisten eduskuntavaalien yksi kiusallinen sivujuonne, jolla ei käytännössä ole mitään merkitystä. No ehkä pelasti demarit keskustan kohtalolta, mutta oliko sekään hyvä asia?
Jos muut maat olisi lähteny vakuuvaatimuksiin mukaan, niin silloin sillä olisi saattanut olla jonkinlainen painostusvaikutus kreikkalaisille, että yrittäkää nyt edes tehdä jotain tuolle holtittomalle talouden pidolle.
Eurooppa on nyt joutunut pankkien ja luototuslaitosten monopolipelin alustaksi ja joku tästä luokituslaitosten pompottelusta hyötyy rutkasti, mutta kuka, sen kertoo JIM D parinvuoden päästä.

Voidaanko ministeriin luottaa?

"Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman ihmettelee Suomen Kreikka-lainaa vastaaan vaatimien vakuuksien saamaa suurta painoarvoa kotimaisessa keskustelussa."
Mielestäni oleellisinta tässä on se, voivatko kansalaiset luottaa ministerin puhuvan heille totta.

Sodassa ei vakuuksilla pelata

Nyt on menossa 1. lompakkojen maailmansota. Taistellaan maailman talousmahdin asemasta. Dollarin valta-asema on vaakalaudalla. Aasia vaatii kokoisensa roolin.
Kun ollaan yhteisrintamassa (euro) unionin muiden maiden kanssa, on vähän kyseenalaista koko vakuuskeskustelu. Joko noustaan tai kaadutaan yhdessä. Vakavassa tilantessa ei enää kannata vitsailla meloneista. Rintamakarkuruudesta on aina ollut vakavat seuraukset.

velkasaneeraus vai holhous

Hei Korkman,
eikö tuo Kreikan tilanne ole paremminkin menossa holhoukseen kuin velkasaneeraukseen?
Kysymyksessä taitaa kuitenkin loppujen lopuksi olla samasta syystä kuin Norjan veriteossa ja Lontoon mellakoissa = ihmiset ovat läpeensä kyllästyneet tappamiseen perustuvaan politiikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti