tiistai 16. elokuuta 2011

Lääkäriä huolettaa rokotteiden pelko


Kuntayhtymä Kallion ylilääkäri Risto Olli tuijottaa ihan liikaa pelkkään rokotteeseen. Voi hyvinkin olla, että aikanaan se oli hyvä juttu - kuten penisiliinikin. Sekä rokotteet että penisiliini on viime vuosina kääntyneet itseään vastaan haittavaukutustensa vuoksi.

Kun yhteiskunnassa tuollainen rokottamattomuuden ilmiö alkaa nostaa päätään asiantuntujoiden vakuutteluista huolimatta, niin se ilman muuta tarkoittaa, että asiantuntijoiden pitäisi tarkastella ilmiötä myös kemikaalikoktailin nimellä tunnetusta näkökulmasta. Ei sen taakse voi todellakaan piiloutua vetäytymällä jonkun 'yksittäisen kemikaalin' taakse.

Kansalaisten ei enää tarvitse sokeasti uskoa kaikkea, mitä viralliset instanssit kertovat. Suomessa tilanne on hieman surkuhupaisa. THL ja Valvira käyttävät päätöksenteossaan ainoastaa USAan viranomaisilta saamiaan tietoja. USAaan viranomaiset puolestaan seisovat järkkymättä oman lääketeollisuutensa takana.

Ei taitaisi olla lainkaan haitaksi, vaikka THL ja Valvira uskaltautuisivat lähestymään Intian, Kiinan ja Venäjä korkealuokkaista vaihtoehtoista tietoa ihmisen terveydestä.

Lääkäriä huolettaa rokotteiden pelko | Keski-Pohjanmaa | yle.fi


Ylen juttu asiasta:
Kuntayhtymä Kallion ylilääkäri Risto Olli hämmästelee vanhempien ristiriitaista suhtautumista rokotteisiin.
- Ulkomaille lähdettäessä rokotteet kyllä halutaan, mutta se rokoteohjelma, joka meillä kaikilla pitäisi periaatteessa olla kunnossa, niin siihen kohdistuu enemmän näitä epäilyjä.
Olli arvioi, että Suomen hyvä tautitilanne saa ajattelemaan, ettei täällä saa tauteja, kun täällä rokoteohjelmalla on saatu moni tauti häviämään. Ulkomaille lähdettäessä suojaa taas arvellaan tarvittavan.
Terveydenhoitaja, terveyskasvatuksen suunnittelija Riitta Kujala Kokkolan terveyskeskuksesta vahvistaa, että samansuuntainen trendi vaikuttaa myös Kokkolassa eli osa vanhemmista kieltäytyy rokotuksista. Erityisesti uusia, hiljattain rokoteohjelmaan lisättyjä pneumokokki- ja rotavirusrokotetta karsastetaan. THL:lla on myös lukuja rokotteiden yleisyydestä.
Ylilääkäri Risto Ollin mukaan Suomessa yleiseen rokoteohjelmaan kuuluvat rokotteet ovat turvallisia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti