lauantai 18. joulukuuta 2010

Johanna Korhonen löysi Paavo Väyrysen monet puolet

Paavo Väyrynen on kova luu
On se Paavo Väyrynen sen verran kova luu, että sen pitäisi olla seuraavan hallituksen terveys- tai puolustusministeri. Kummassa tahansa noissa tehtävistä hän voisi saavuttaa kunnianhimonsa täyttymyksen.

Historian ulottuvuus.
Nykyisin käsitteet 'historia' ja 'kaikkien aikojen' ulottuvat vain parin kolmen vuoden taakse. Siis - ennen historiallista aikaa Suomessa oli opetusministerinä joku Johannes Virolainen. Virolainen oli aikansa mahtimiehiä ja sitä oli alkanut kyrsiä yksi juttu omasta nuoruudesta.

Siihen aikaan aika harvalla oli mahdollisuus päästä opiskelemaan yliopistoon. Virolainen pani kaiken taitonsa ja intohimonsa peliin. Sen myötä Suomessa on nyt koulujärjestelmä, joka vetää mukavat pisteet Pisa-tutkimuksesta.

Mitä tällä on tekemistä Paavo Väyrysen kanssa?
Paavo Väyrynen on sellainen äijä, jonka sydän ei lyö vuorokauden aikana yhtään ainutta muuta kuin suomalaista lyöntiä. Tämä tarkoittaa, että hän osaa Virolaisen veroisesti tehdä asioita kansan tahdon mukaisesti ilman turhaa pullistelua.

Mitä Väyrysen pitäisi tehdä?
Paavo Väyrysen pitäisi uudistaa suomen terveydenhuoltojärjestelmä. Tämä ei tarkoita jonkun organisaation uudistamista, vaan suomalaisten kansantautien ja -sairauksien poistamista.

Mitä tekemistä puolustusvoimilla on tässä?
Suomen puolustusvoimat on jo nyt maan suurin kuntokoulu. Siitä on hyvä jatkaa ja tuotteistaa koko armeija uudelleen.

Maailman hienoin puolustus
Sehän on maailman hienointa puolustusta, kun kansalaiset ovat niin terveitä, ettei muilla mailla ole syytä hyökätä tänne. Silloin myös kansalaisten valitsemat johtajat eivät kärsi esimerkiksi sotakiihkosta.

Johanna Korhonen löysi Paavo Väyrysen monet puolet | Oulu | yle.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti